Kirjoitan ainakin kerran viikossa Uuden Suomen blogiin. Espanjankielisestä osioista löytyy myös espanjankielisen blogin. Sen lisäksi noin vuosi sitten perustin toisen blogin ”varmuden vuoksi” jos Uuden Suomen meno tuntuisi lian ahdistavalta. Suurin osaa kommenteista on asiallisia ja niistä syntyy rakentavia keskusteluja, jossa esitet''n jopa parannusehdotuksia ja perustellaan miksi ollaan eri mieltä. Pahimmassa tapauksessa mennään henkilökohtaisuksiin. En ole mitenkään valmis mihinkään ja siksi mielipiteestäsi voin oppia jotakin. Tästä pääset lukemaan blogikirjoituksiani
